Levyarvio: Seasick Steve - You Can't Teach An Old Dog New Tricks (2011)

Vuonna 1941 Kaliforniassa syntynyt Steven Gene Wold, paremmin tunnettu tämän merikelpoisuudesta kertovalla taiteilijanimellä 'Seasick Steve' edustaa bluesartistien joukossa yhä harvinaisemmaksi käyvää ikämiesluokkaa. Eikä tämä heppu muutenkaan ole sieltä kaikkein tavallisimmista päästä. Seasick Steven maanläheinen, persoonallinen ja karun pelkistetty tyyli tekee hänestä jokseenkin täydellisen vastakohdan vaikkapa Joe Bonamassan kaltaiselle sliipatulle virtuoosille joka soittelee muutaman sadantuhannen taalan vintagesoittimillaan, puhumattakaan Robert Crayn kaltaisesta kitaraansa tarkkuusintsrumenttina käyttävästä viihteellisemmästä, joskin kieltämättä taitavasta bluestulkista. Seasick Steven tarinaa noususta maineeseen on yritetty romantisoida ja on väitetty, että mies nousi kirjaimellisesti katuojasta kuuluisuuteen. Aivan näin ei asia sentään ole, sillä vaikka mies omien sanojensa mukaan lähti maailmalle jo teini-ikäisenä, ja kierteli ympäri Amerikkaa tehden siinä sivussa vaikka mitä hanttihommia, on tämä kuitenkin myös soitellut ahkerasti studio- ja keikkamuusikkona vuosien varrella siellä sun täällä. Ja perheenkin tämä hoboksi luokiteltu muusikko ehti perustaa, tosin vaimolla ja lapsilla on ollut totuttelemista asuinpaikkaansa tiuhaan tahtiin vaihtaneeseen Steveen. Tällä hetkellä kaveri asustelee tiettävästi niin Norjassa kuin toisinaan Britanniassakin.

Britannia olikin Seasick Stevelle uran kannalta onnenpotku, sillä esiintyminen Englannissa (ja meilläkin näytettävässä) suositussa Jools Hollandin televisiohjelmassa nosti farkkuhaalareissaan kolmikielistä kitaraansa murjovan velmun partaniekan kerralla parrasvaloihin. Suosio taisi tulla hienoisena yllätyksenä veteraanille itselleenkin, mutta sen jälkeen on vientiä riittänyt. Luin jostain, että Steve olisi esiintynyt Suomessakin, olisiko ollut Järvenpäässä? Kuulemma ukko palloili yleisön joukossa muina miehinä ennen esiintymistä, ja aiheutti sitten hämmennystä kavutessaan lavalle. Oikea meininki! Ei mitään turhaa diivailua ja vaatimuksia Rolls-Roycesta tai Krugin vuosikertasamppanjasta jääkulhossa. Ahkeran keikkailun lisäksi Seasick Steve on myös julkaissut pari levyä, niistä viimeisin, osuvasti nimetty You Can't Teach An Old Dog New Tricks jalostaa Steven äärimmilleen pelkistettyä linjaa lisäämällä pakettiin mm. norjalaisen rumpalin Dan Magnussonin sekä pariin raitaan bassoa soittamaan hieman yllättäen Zeppelin-miehistön kunnianarvoisen jäsenen,  John Paul Jonesin. Ne jotka odottavat albumin avausraidalta nimeltään Treasures Steven tavaramerkiksi muodostunutta boogierutistusta slidehöystein saattavat tosin yllättyä, kun avauskappale alkaakin folk- ja countryhenkisesti akustisesti tunnelmoiden. Mutta kyllä sitä juurevaa ryminääkin onneksi piisaa...

Levyn kappaleet ovat sävellyksinä varsin simppeleitä, sanomaltaan vähän synkisteleviä ja haikeita - hienoisen mustan huumorin kyllästämiä parissa tapauksessa. Jopa hieman naiiviin herkistelyyn eksytään ainakin Party raidalla. Levyn päättävä It's A Long Long Way tuo helposti mieleen Johnny Cashin. Äänityksessä mitään sen suurempia vippaskonsteja ei tarvita, eikä niitä myöskään onneksi käytetä. Steven kitaraa on parissa kohdin sentään äänitetty päällekkäin. Herran tuunatut soittimet ovat muutenkin oma lukunsa, sillä ne näyttävät juuri niin ränsistyneiltä, matkustaneilta ja elämää myös sen nurjemmalta puolelta nähneiltä kuin soittajansakin. Esimerkiksi miehen 'ykköskitara', paremmin tunnettu nimellä 3-string Trance Wonder näyttäisi pysyvän kasassa teipin, liiman, loitsun ja rukouksen avulla. Lämpimään ja arvostavaan sävyyn soittaja kitarastaan myös toisinaan puhuu: '..the biggest piece of shit in the world..' Sikarilaatikosta kyhätty boogietyökalu on myös aika villin näköinen vempain, joskin tuntuu soivan aika mukavasti. Tahattoman naurunpuuskan aiheutti myös Morris Minor, jonka koppa koostuu kahdesta yhteen liimatusta auton pölykapselista. Muuten tämä albumi viehättää juuri äärimmäisen pelkistetyllä sanomallaan ja rehdillä fiiliksellä. Billy Gibbonsin kulkuriversiota muistuttava Seasick Steve John Deere -lippiksessään ei häikäisevillä sooloilla briljeeraa, mutta eipä tämän tarvitsekaan. Perusasiatkin riittävät aika pitkälle, kun ne vain osaa hyvin...