Alkakoon vuosi 2013 tämän blogin osalta tällaisella syrjähypyllä oheisen kirja-arvion muodossa, mutta älkäätten peljätkö arvoisat lukijani, musiikki tulee olemaan pääosassa myös alkaneena vuonna...Englantilaista toiseen maailmansotaan perehtynyttä sotahistorioitsijaa ja Sandhurstin sotilasakatemian käynyttä entistä brittiupseeria Antony Beevoria (s.1946) syytetään joskus eräänlaisesta historiankirjoituksen 'popularisoinnista', turhasta yleistämisestä ja asioiden vääntämisestä rautalangasta niin, että vaikkapa sarjakuvalehden tavaamiseen ja ns. Tosi-TV:n katseluun syventyneet 'tyhmät massat' saisivat historiasta edes jonkinlaisen käsityksen. Onpa eräs tunnettu amerikkalainen sotahistorioitsija syyttänyt Beevoria 'sosiaalihistorioitsijaksi 1970-luvun tiedoilla'. Henkilökohtaisesti en tyhmän massan vaatimattomana edustajana ja keskivertolukijana tätä syyttelyä oikein ymmärrä, sillä pitäisikö historioitsijan sitten kirjoittaa vain toisille historioitsijoille? Olen lukenut suositun Beevorin suomennetusta tuotannosta aiemmin vain kaksi teosta, kirjat Stalingrad ja Berliini 1945, mutta joulunaika hurahti ohi varsin sutjakkaasti tätä Beevorin yli 900-sivuista kirjajärkälettä ahmiessa ja sitä sulatellessa. Kun koko toinen maailmansota tärkeimpine tapahtumineen yritetään survoa tuollaiseen sivumäärään, on selvää että monet tärkeätkin asiat käsitellään varsin pintapuolisesti, joskin uskallan jonkun verran aiheesta lukeneena sanoa, että kaikesta huolimatta sujuvakynäinen Beevor on onnistunut luomaan ihan kelvollisen kokonaiskuvan sodasta.
Kirjoittajana Beevorilla on todellakin kyky kertoa olennainen, ja hahmottaa sodan kulku niin laajassa kuin pienemmässäkin mittakaavassa yksityiskohtia unohtamatta siten, että kaltaiseni pölhömpikin lukija pysyy melko helposti kärryillä. Sodan julmuudet ja karmeudet tuodaan esiin melko selkeällä tavalla, objektiivisuuteen pyrkivä Beevor ei säästä myöskään voittajavaltoja - esimerkiksi Saksan kaupunkien pommittaminen rauniokasoiksi ja lukemattomat siviiliuhrit perusteltiin monissa tapauksissa hyvinkin epämääräisillä sotilaallisilla tavoitteilla. Beevorin antama kuva tuhoutuneista saksalaisista kaupugeista valokuvia hurmiossa esittäneestä englantilaisesta ilmamarsalkka sir Arthur Travers "Bomber" Harrisista vihjaa myös siihen, että kyseinen herrasmies kärsi jonkinlaisesta mielenterveysongelmasta. En voinut silti jossain kohdin välttyä ajatukselta, että raakuuksien yksityiskohtaisilla kuvauksilla vähän tarpeettomasti mässäillään. Vaikka Beevor pääsääntöisesti kirjoittaa varsin asiallista tekstiä, sortuu hän myös joskus ylilyönteihin. Neuvostoliittolaisen marsalkan Semjon Budjonnyin nimittäminen 'juopoksi pelleksi' ei kenties heitä paljoakaan totuudesta, mutta asian olisi voinut ilmaista kenties korrektimmin. Mainittakoon myös, että Venäjän sisällissodassa samainen Budjonnyi tunnettiin taitavana ratsuväenkomentajana.
Yleisesti ottaen Beevor antaa juuri sotaa johtaneista poliitikoista ja upseereista hyvinkin kyynisen kuvan, ja liittoutuneista pisimmän korren veti lopulta Stalin, joka häikälemättömällä viekkaudellaan vei poliittiseksi peluriksi kuvattua Rooseveltia ja impulsiivisuudesta ajoittain kärsivää sekä tunteidensa valtaan joutuvaa Churchillia miten halusi. Saksalaista sotamarsalkka Erwin Rommelia kohtaan Beevor ei tunne armoa, vaan kuvaa tämän johtamien menestyksekkäiden sotatoimien etenkin Pohjois-Afrikassa johtuneen pitkälti brittien sodanjohdon epäpätevyydestä. Rommelin nimittäminen julkisuudentavoittelijaksi on joka tapauksessa melkoisessa ristiriidassa monien muiden historiankirjojen näkemysten ja aikalaiskuvausten kanssa. Beevor kuoriikin vaivihkaa kerros kerrokselta Rommel-myyttiä, ja jättää kokonaan huomioimatta esimerkiksi tämän Ranskassa saavuttaman suuren voiton divisioonankomentajana. Toisaalta kirjoittaja ei myöskään käsittele silkkihansikkain Rommelin päihittänyttä kenraali Montgomerya. Ja opinpahan tukevasta teoksesta minulle entuudestaan tuntemattomasta, jokseenkin kajahtaneesta brittikenraalista nimeltä Orde Wingate. Suomen talvisota saa kirjasta sentään muutaman sivun, jatkosota taas kuitataan parilla lauseella. Suomalaisesta näkövinkkelistä ja miksei koko konfliktiakin ajatellen yllättävän paljon sivuja saa taistelu Kreetan saaresta, josta Beevor on aiemmin kirjoittanut myös oman kirjansa. Oma vaatimaton mielipiteeni on, että Kreetan valtaus ei missään nimessä ollut maailmansodan merkittävimpiä taisteluita.
Epäilemättä laajaa lähdemateriaalia on seulottu hartiavoimin ja suuren avustajajoukon kera taitavasti, vaikka paljon on jouduttu luonnollisesti jättämään pois, tulevat ainakin pääasiat lukijalle selväksi. Toisaalta esimerkiksi Saksan ja Neuvostoliiton välistä sotaa kuvatessa yllättävän paljon ja ehkäpä liikaa käytetty yksittäinen lähde tuntuu olevan venäläisen sotakirjeenvaihtaja Vasili Grossmanin henkilökohtainen sotapäiväkirja, joka kyllä sinänsä lajissaan lienee ainutlaatuinen ja kaunokirjallisestikin merkittävä teos. Kaksi kuvaliitettä mustavalkokuvia tämän tiiliskiven välissä eivät ihmeemmin säväytä, mutta eipä tätä miksikään heppoiseksi kuvateokseksi ole tarkoitettukaan. Sen sijaan harvassa olevat kartat ovat vähän turhankin pelkistettyjä ja niistä ei taistelujen kulku oikein ota selvitäkseen. Kirjan loppuun olisin kaivannut vähän syvällisempää yhteenvetoa aiheesta, ja vaille riittävää huomiota jäi mielestäni myös esimerkiksi sotateollisuus. Henkilökohtaisesti olen kuitenkin sitä mieltä, että Beevorin Toinen maailmansota ansaitsee paikkansa kirjahyllyssä aihetta käsittelevänä suomenkielisenä yleisteoksena, mutta hienoisen kriittisesti siihen kannattaa lukiessa silti suhtautua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti