(Elektro)akustisen kitaran vahvistimet ovat vähän hankalia tapauksia. Akustisen kitaran idea kun on pitkälti siinä, ettei se sähköhärpäkkeitä seurakseen kaipaa, ainakaan useimmiten. Ja kun sitä äänen vahvistamista sitten syystä tai toisesta tarvitaan, pitäisi vahvarin pystyä toistamaan kitaran soundi niin luonnollisena kuin mahdollista. Mikäli soittajassa on vielä edes hitusen laulajan vikaa, pitäisi samaisen vahvistimen pystyä vielä myös käsittelemään kelvollisesti lauluääntä. Kuulostaa mahdottomalta yhtälöltä, ja totuuden nimessä on sanottava ettei näitä akustisen vahvareita vaikkapa pienimuotoiseen keikkailuun, harjoitteluun ja trubaduurimeininkiin ainakaan markkinoilla liikaa ole. AER, Fender, Fishman sekä Marshall ovat esimerkiksi maininnan arvoisia valmistajia, joilta kuitenkin löytyy eri hinta- ja kokoluokissa joitakin hyviä vaihtoehtoja. Myös Vox päätti pari vuotta sitten lähteä leikkiin mukaan, ja toi markkinoille omat AGA (ilmeisesti lyhenne sanoista Acoustic Guitar Amplifier) -vahvistimensa. Tällä hetkellä Voxin mallistossa on neljä tämäntyyppistä vahvistinta, pienimmästä hiljaisen hifistelijän yksikanavaisesta putkivehkeestä suurimpaan, 150-wattiseen. Itse päädyin toiseksi järeimpään AGA 70- malliin, joka on hieman pienempi kuin isoveljensä, ja kaiuttimessa on vain yksi elementti, mutta pätevä vekotin on silti kyseessä. Minua viisaammat myös tietävät kertoa, että vaikka isoveljessä on watteja tarjolla yli tuplaten, ei siitä kuitenkaan järkevällä volumenkäytöllä irtoaisi paljoa enempää ääntä. Toki tuon suurimman vahvarin erillinen diskanttielementti parantaa äänenlaatua.Vox on musta, pieni mötikkä, jonka muotoilu poikkeaa kuitenkin edukseen perinteisemmästä tyylistä. Vahvistimen yläreuna on jännästi pyöristetty ja antaa vahvistimelle omintakeisen ulkonön. Merkille tuttu vinoruutu- tai salmiakkikuvioinen etukangas on myös ulkomuotoa mukavasti piristävä tekijä, joskin epäilemättä roudatessa on syytä olla tarkkana, ettei kangas repeydy. Kun vahvistimen nappaa kantokahvasta mukaan, kokee ensimmäisen yllätyksen. Tämähän painaa ihan riittävästi! Pieni koko tosiaan hämää, sillä esimerkiksi saman valmistajan ulkomitoiltaan suurempi Valvetronix on varsin kevyttä sarjaa AGA:n rinnalla. Vahvistin painaakin kohtuulliset kymmenen kiloa ja sata grammaa päälle. Kummankin kanavan identtiset säädinrivistöt ovat taattua Voxia: wanhan ajan 'chicken head' -malliset potikat joko miellyttävät tai sitten eivät. Vaaleina ne kuitenkin erottuvat hyvin mustaa kantta vasten, ja säätäminen on helppoa ja varmaa hämärässäkin. Kanavia on tosiaan kaksi, ja laulumikin saa kiinni kummankin XLR-liitäntään. Myös kondensaattorimikrofonia voi käyttää. Voxin erikoisuus on se, että toinen kanava on toteutettu putkitekniikalla, toisen ollessa transistorikanava. Kun kitaran lyö kiinni putkikanavaan, ääneen tosiaan tulee jonkinmoista miellyttävää lämpöä ja läsnäoloa, joskin transistoripuolen tarkkuus ja iskevyys luonnollisesti puuttuvat. On makuasia kumpaa kanavaa haluaa käyttää, mutta itse pidin putkikanavasta soittaessa aavistuksen enemmän. Laulupuolella erot eivät sitten olleetkaan mielestäni niin selviä. Tosin vaikeaa se on omaa hoilotustaan arvioida muutenkaan...
70-wattisena Vox on ääneltään varsin riittävä pienimuotoiseen esiintymiseen, ääntä tuli livetilanteessa ilmoille aivan riittävästi ja varaa suurempiinkiin voimakkuuksiin jäi, vaikkei master-nuppia kaakon suuntaan tarvinnut vääntääkään. Olin varsin tyytyväinen vahvistimen yleispätevään soundiin, joskin äänenvärin säädöt olivat turvallisesti 'kello kahdessatoista', kaikua lisäsin aavistuksen niin lauluun kuin kitaraankin. Efektejähän tästä Voxista on turha etsiä, mukana on vain hutiloiden toteutettu chorus, jonka säätömahdollisuudet ovat luokkaa päällä/pois. Pidän ainakin itse tuon suosiolla pois päältä. Äänenvärille on myös oma 'hienosäätimensä', joka kulkee COLOR -nimen alla, sillä saa etenkin kitaraan sävyjä tunkkaisen tummasta ylenpalttisen kirkkaaseen, tämäkin säädin oli turvallisesti keskiasennossa, ja soundi oli sellaisenaan ihan hyvä. Putkikanavasta johtuen laite kuumenee käytössä hieman, joten tuuletusaukot eivät kyljissä ole 'komian tähren'. Olisi ollut tosin kiva testata tätä jollain toisella kitaralla. Martinin GPCPA4 kun kuulostaa hyvältä enimmäkseen aina, ja jos ei kuulosta, vika on soittajassa - ei soittimessa. Mutta Vox on siis omien kokemusteni perusteella yksi hyvä vaihtoehto akustista vahvistinta etsivälle, eikä se hinnaltaankaan ole kallein mahdollinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti