Levyarvio: Rehupiikles - Noiruttu Pohojam'maa (1995)

Huumori on kohtuullisen vaikea laji. Ja kahta vaikeammaksi se muuttuu, kun sitä aletaan harkitusti yhdistää musiikkiin ja levyntekoon. Suomessa on tällä saralla kuitenkin kohtalaisen pitkät perinteet, se onkin sitten aivan eri asia kuinka hauskoja tällaiset levyteollisuuden sivutuotteet ovat, ja onko niillä vuosien päästä lopultakaan mitään muuta kuin kuriositeettiarvoa kuuntelijalleen. Pohjanmaalta lähtöisin oleva, sinänsä osuvasti nimetty Rehupiikles -yhtye ottaa esikoislevyllään huumorinsa ehtymättömäksi käyttövoimaksi mm. pohjalaisiin liitetyt stereotypiat. Eli ahneuden, (naapuri)kateuden, saituuden sekä tietysti sen lakeuden kuulun uhon. Ja irvailee siinä samassa agraari-Suomen viimeisille linnakkeille ja suuria talojaan isännöiville saamattomille peräkammarin pojille. Sen verran jätkillä on kuitenkin ollut todellisuudentajua, että kaiken rankin satiiri ja ironia on jätetty pois, ja levy on jokseenkin poliittisesti korrekti: esim. Lapuan liikettä tai maakuntaan yleisesti liitettyä kiihkeämpää isänmaallisuutta ei yhtye sentään uskalla pilkata: olisi ilmeisesti kotoseudulla jäänyt muutama tanssilavakeikka tekemättä ja ukot olisivat saattaneet päätyä betonikengissä Lappajärven pohjaan...Suomen kartasta löytyy kuitenkin levyn kannesta hyvin pohjalainen näkemys: Pohjanmaa on vapaalla kädellä piirretyssä 'kartassa' tietenkin suurempi kuin Teksas ja maamme rajat noudattavat Tarton rauhansopimuksessa sovittuja, kuinkas muuten. Omakustanteisen kiekon levy-yhtiön nimi on Record Records, tämäkin avautuu maaseutusymboliikan kautta - niin kaupunkilainen kuin olenkin, niin käsittääkseni Record on eräs perunalajike.

Mitä sitten musiikkiin tulee, on sitä hitusen ongelmallista arvioida, kuten tämän lajin musiikkia yleensäkin. Pitäisi ensiksi riisua kyynikon raskas viitta harteiltaan ja yrittää hetkeksi unohtaa vakava ryppyotsaisuus. Ja kyllähän se osin onnistuukin, sillä paikoin levyn kohtuullisen hupaisat sanoitukset kaikessa kertakäyttöisyydessäänkin kyllä nostavat jonkin hymyntapaisen esiin. Pääsääntöisesti tämä johtuu siitä, että soitossaan rutinoituneet kaverit tuntevat selvästi rock-musiikkia ja sen historiaa, ja ovat muuttaneet monet klassiset kappaleet härmäläisiksi versioiksi, ja paikoin siis jopa hauskasti. Canned Heatin Going Up The Country muuttuu esimerkiksi Iisiraideriksi, tarinaksi chopperiksi omatoimisesti tuunatusta mopedista ja sen kajahtaneesta ajajasta. The Whon kuulu Pinball Wizard taas on sorvattu latomaisemaan sopivammaksi Koskuem'mestari -nimiseksi kappaleeksi, joka kertoo kaikki rahansa huoltoaseman flipperiin syytävästä Raimo -nimisestä rassukasta. Koskuella tiettävästi on suuri huoltoasema, mistä nimi. Hippiaatteen tärkeäksi symboliksi muodostunut San Fransisco taas saa Suomi-coverissa nimen Ylihärmä. Tässä biisissä opastetaan mm. kuinka pukeutua korrektisti, jos sattuu joskus eksymään Ylihärmään. Eli tansseihin lähtiessä päälle esimerkiksi verkkatakki jonka 'seljässä lukoo notta Superpesis'. Myös CCR saa perinpohjaisen ostrobotnialaisen käsittelyn Iiskan tupairylli -nimisessä rallissa. Levyn hulluin kappale on kuitenkin suorastaan eeppiset mittasuhteet saavuttava Som'muv'velii (Hollies-cover), joka tragikoomisin sävyin maalailee synkeää maisemaa muhevasta perintöriidasta.

Se mikä tässä yhtyeessä on erityisen hämmentävää on, että pohjalaisen elämänmenon irvailusta riitti kylliksi materiaalia tämän levyn lisäksi ainakin kolmelle muulle pitkäsoitolle. Mutta toisaalta itsekin Etelä-Pohjanmaalla pari lapsuusvuottani viettäneenä ei tämä nyt ehkä sittenkään niin kummallista ole, riittäsi noita tarinoita jokunen minullakin. Henkilökohtainen suosikkini, jos nyt tätä sanaa voi järkevästi tämäntyyppisestä musiikista puhuttaessa käyttää, löytyy muuten saman poppoon Jatsin kutsu -nimiseltä kiekolta ja on nimeltään Pehmohäjyt. Tässä kyseisessä kappaleessa kovanaamaisista puukkojunkkareista ja raaoista murhamiehistä, joista tutut kansanlaulut kertovat, on tehty lasten korville paremmin sopiva versio. Kaiken kaikkiaan kotimaiseen musiikkitarjontaan lannanhajuisen tuulahduksen tuonut Rehupiikles osoitti, että itseironia ei ole Pohjanmaalla sentään täysin tuntematon käsite, vaikka tällainen uskomus kenties yhä osin vallitsee... Tällainen 'käänteinen maaseuturomantiikka' on kyllä aika kulunut tapa vääntää huumoria, mutta toisaalta levykokoelmani omituisuuksien osastossa tämä levy pärjää hyvinkin ansiokkaasti.