Levyarvio: Suomen tulli - Uuteen maailmaan (2012)

En ole tänä vuonna juurikaan perehtynyt kotimaiseen musiikkitarjontaan muulta kuuntelultani, mutta on ilahduttavaa, että joskus vastaan tulee levy joka viehättää ja koukuttaa ensikuulemalta. Torniolaisen Suomen tulli -yhtyeen Uuteen maailmaan on ehdottomasti sellainen. Bändi, joka varmasti nimensä vuoksi on saanut kuulla erinäisiä Jethro Tull -irvailuja kyllästymiseen saakka kutsuu kuulijansa kävelemään punaista linjaa pitkin, eikä päästä kuulijaa kumihanskojensa otteesta vapaaksi ihan helpolla. Yhtyeen esikoislevyn tunnelmallista musiikkia on toisaalla luonnehdittu mm. 'hippiprogeksi' ja 'iskelmäprogeksi', mutta kumpikaan epämääräinen luokitus ei tee oikeutta taitavalle yhtyeelle. Kappaleiden sävellyksistä ja sanoituksista vastaa laulaja Sami Heikkilä, joka viljelee lyriikoissaan paikoin oivaltavia kielikuvia, jotka yhtye kietoo ammattitaidolla turhaa kikkailua välttävään, mutta ehdottoman nautittavaan ja monikerroksiseen soitantaan. Soittopuolella väriä kitaravetoiseen, tavanomaisia sointukulkuja välttävään progahtavaan menoon antaa mainiosti myös Sussu Ketolan koskettimista tihkuva sävyjen kirjo. Tunnelma kiekolla vaihtelee katkeransuloisesta kuulaudesta lämpimän intiimiin, eikä hyvin tulkitsevalla Heikkilällä ole pientäkään hätää laulupuolella. Hatunnoston solisti ansaitsee myös siitä, että kerrankin artistin artikulaatio on poikkeuksellisen selvää.

Musiikillisia esikuvia Suomen tullille on itse asiassa vaikea löytää, jos kohta jostakin 1970-luvun alusta niitä kaiketi pitäisi etsiä. Toisaalta oli ilahduttavaa, että yhtye ei ole lähtenyt kylmästi kopioimaan mitään tuon ajan hämyosastoa eikä sen esikoisalbumin musiikki ole mikään pastissi tuon ajan yhtyeiden tuotannosta. Kliseisesti todettuna bändin 'oma ääni' ja näkemys kantaa monenmoisen viimosen päälle tuotetun listamössön yli todella komeasti. Levy onnistuukin puhaltamaan tuoretta henkeä kotimaiseen tarjontaan, ja toivonkin että jatkoa seuraa. Yhtyeen nettisivulla vaan näyttäisi olevan kovin hiljaista...Uuteen maailmaan on saanut joka tapauksessa soittoaikaa itselläni viime aikoina ihan kohtuullisesti, ja sen perusteella voin todeta, että esikoislevyksi tämä on poikkeuksellisen vahva. Vaikka kuudes raita, Anna -kappale tuntui aluksi levyn heikoimmalta lenkiltä, istuu sekin kokonaisuuteen muutaman kuuntelukerran jälkeen kohtalaisen napakasti. Ja levyn päättävä Tänä yönä II on kitarasooloineen todellinen herkkupala, jossa laulajakin pääsee hieman revittelemään. Itse asiassa intrumentaalipuolelle kaipaisin jatkossa vähän enemmän ilotulitusta, koskapa jo tämän levyn perusteella yhtye siihen selvästi kykenee. Ja mielenkiintoista olisi nähdä, mihin suuntaan Heikkilä kehittyy lauluntekijänä. Raikkaan ja tervetulleen tuulahduksen pohjoisesta Suomen tulli joka tapauksessa tarjoaa...