Klassisen musiikin mestareita, osa 1: Otto Klemperer (1885-1973)

Saksan Breslaussa (nyk. Puolan Wroclaw), Sleesiassa 1885 syntynyt Otto Klemperer kuuluu kiistatta 1900-luvun merkittävimpien ja arvostetuimpien orkesterinjohtajien joukkoon, olkoonkin että pitkälti tämä maine johtuu hänen myöhäisemmällä iällään tekemistä levytyksistä. Philharmonia-orkesteria vuodesta 1959 kuolemaansa saakka johtanut Klemperer oli etenkin romantiikan ajan säveltäjien (esimerkiksi Beethovenin, Brucknerin, Brahmsin ja Mahlerin) sinfonioiden taitava tulkki, joskin tämän myöhempiä versioita on myös syytetty useasti etenkin liian hitaista tempovalinnoista. Hän levytti myös melkoisesti oopperamusiikkia, mm. melko dramaattisia versioita Mozartin oopperoista. Klemperer oli nuorempana Gustav Mahlerin suosikkeja, ja jahtasi tiettävästi jossain vaiheessa tämän tytärtäkin. Klemperer oli niin hengen kuin fyysisenkin olemuksensa puolesta jättiläinen, liki parimetrisen maestron hahmosta huokui lähes pelottavaa auktoriteettia, majesteettisuutta ja vakavuutta, joka vähintäänkin erikoisesta ja viimeisinä vuosina korostuneesta johtamistyylistä huolimatta taltioitui usein myös levylle (ja filmille), ja välittyy kuulijalle hyvin vielä tänäkin päivänä. Itseäni esimerkiksi säväytti hiljattain hänen erinomainen versionsa edellisen kirjoituksen Wagnerin Lohengrinin alkusoitosta, Klemperer suorastaan läpivalaisee kyseisen kappaleen kirurgisella tarkkuudella unohtamatta kuitenkaan teoksen pohjimmaista herkkyyttä ja kauneutta. Esim. legendaarinen Herbert von Karajan ei omassa, sinänsä pätevässä ja tasalaatuisessa levytyksessään likimainkaan samaan pysty.

Klempererin elämä oli tragiikkaa täynnä: 1930-luvulla tämä joutui juutalaisena lähtemään maanpakoon Saksasta (hänestä ehdittiin antaa jopa etsintäkuulutus), vaikka oli vain paria vuotta ennen natsien valtaannousua saanut korkean kunniamerkin itseltään Hindenburgilta ja siihen asti nousujohteinen ura oli hyvässä vauhdissa. Myöhemmin Klemperer muuten kääntyi katolilaisuuteen, mutta palasi taas juutalaisuuteen ennen kuolemaansa. Yhdysvalloissa vähän kompastellen jatkunut kapellimestarin ura tyssäsi hetkeksi vakaviin terveysongelmiin: Klempereriltä poistettiin pienen appelsiinin kokoinen aivokasvain, jonka seurauksena tämän kasvot halvaantuivat osittain pysyvästi, puhe vaikeutui ja lihasmotoriikka heikkeni muutenkin. Tämä luonnollisesti masensi Klempererin, ja näihin aikoihin hän kärsi myös vakavista psyykkisistä ongelmista ja karkasi mm. parantolasta. Nytkin karannut Klemperer etsintäkuulutettiin - vieläpä näyttävästi New York Timesin sivuilla, tosin tällä kertaa huolestuneiden omaisten toimesta. Kovana savuttelijana ikänsä tunnettu kapellimestari oli myös kerran polttaa itsensä hengiltä nukahdettuaan tupakka palaen. Klemperer joutui Yhdysvalloissa myös vaikeuksiin paitsi ajoittain maanisen käytöksensä myös vasemmistolaisten mielipiteidensä vuoksi, ja joutuikin palaamaan toisen maailmansodan jälkeen Eurooppaan, kun Yhdysvallat kieltäytyi uusimasta hänen passiaan. Philharmonia Orchestran pitkäaikainen pesti Englannissa oli kuitenkin elämän ehtoopuolella melkoinen onnenpotku niin Klempererille itselleen kuin klassisen musiikin ystävillekin. Klempererin uhrautuva ja sanavalmis tytär Lotte huolehti isänsä urasta käytännössä oman elämänsä ja vapaa-aikansa kustannuksella. Klemperer myös sävelsi jonkin verran, mutta hänen teoksensa ovat vaipuneet sittemmin unholaan. Vähän ennen kuolemaansa Klemperer sai vielä Israelin (kunnia)kansalaisuuden - tiettävästi Lähi-idän vakava tilanne noina viimeisinä vuosina järkytti ja horjutti iäkään Klempererin muutenkin huteraa terveyttä entisestään.

Klemperer oli myös yksi harvoja 1800-luvun puolella syntyneitä suuria ja todella merkittäviä kapellimestareita, jotka ehtivät levyttää melko paljon myös stereon aikakaudella, esimerkiksi sellaiset suuruudet kuin Arturo Toscanini ja Wilhelm Furtwängler eivät tähän valitettavasti kyenneet. Pari vuotta sitten Klempererin kuolemasta tuli kuluneeksi neljäkymmentä vuotta, minkä muistoksi EMI julkaisi monta vähintäänkin kohtuuhintaista pakettia Klempererin levytyksiä (joukossa myös harvoin kuultuja), joista etenkin Beethoven-setin pitäisi kuulua klassisen musiikin ystävien levykokoelmaan itsestäänselvyytenä.