Levyarvio: Giuseppe Verdi - Macbeth (1976)

Ikänsä William Shakespearea ihaillut Giuseppe Verdi sävelsi kaikkiaan kolme oopperaa perustuen englantilaisen näytelmiin, edellisen kirjoituksen Otello edusti Verdin myöhäistuotantoa, kun sen sijaan Italian kansallisen yhdistymisen keskellä, juuri ennen isompia kähinöitä niin saapasmaassa kuin Euroopassakin vuonna 1847 ensiesityksensä saanut Macbeth on varhaisempaa tuotantoa. Macbethin tarinahan on tietenkin maailmankuulu, alkuperäinen klassinen näytelmä on kertomus sokeasta vallanhimosta, murhista ja lopulta valtaa ylen määrin ahnehtivilla aatelisilla on tietenkin paskainen loppu, kuinkas muuten. Libreton on Shakespearea mukaillen kirjoittanut Francesco Maria Piave, jonka välit tiettävästi tulehtuivat Verdin kanssa muutamaksi vuodeksi, koskapa säveltäjä ei ollut tekstiin tyytyväinen. Sittemminhän teosta myös vähän korjailtiin. Macbeth oli kuitenkin aikanaan valtava menestys: se kun ei ollut mikään suuria tunteita vyöryttävä traaginen kolmiodraama tai vaikkapa perinteinen rakkaustarina lemmenlurituksineen, siinä ei ollut tyypillistä tenoria ensirakastajan roolissa, ja lisäksi teos sisälsi muutamia draamallisia, aikoinaan vallankumouksellisia uudistuksia, kuten Macbethin hallusinaatiokohtauksen ja lady Macbethin unissakävelykohtauksen. Itse pidin tästä oopperasta paljonkin juuri tarinan kolkon tummasävyisyyden ja tietyn 'äijämeiningin' vuoksi, mielestäni myös musiikillisesti tämä oli jopa kokonaisuutena parempi, kuin omiin korviini vähän epätasainen Otello. Se, että verikekkerit järjestänyt päähenkilö alkaa nähdä synkkiä näkyjä kesken hilpeän juomalaulun eli brindisin aikana on kieltämättä oivaltavaa, ja esim. Otellossa kevyeksi tarkoitettu juomalaulu kuulosti jopa tahattoman koomiselta ja vinksahtaneelta, tässä se sen sijaan tuki luontevasti tarinaa. Kaikkiaan tarina eteni oopperan yleisellä mittapuulla jopa varsin sutjakasti alusta loppuun.

Levytyksellä on jo kunnioitettavat nelisenkymmentä vuotta ikää, mutta jos tätä nyt verrataan vielä tässäkin mielessä edellisen kirjoituksen Otelloon, vie EMI Deccalta nyt kyllä melko selvällä erolla pisteet äänenlaadusta puhuttaessa. Toki Otello on melkoisesti iäkkäämpi stereolevytys, mutta silti.. EMI:n vanhempia (ooppera)levytyksiä on joskus syytetty huonosta uudelleenmasteroinnista, mutta ainakin Macbethissa homma kyllä toimii erinomaisesti. Orkesterin ja laulajien balanssi on nyt tosin ehkä aavistuksen orkesteriin päin kallellaan, muttei kuitenkaan niin pahasti, etteivätkö solistien tai kuoron äänet kantaisi kovemmankin soitinpauhun yli. Ja niitä upeita ääniä ja suorituksia tässäkin kyllä piisaa, pääroolissa yhdysvaltalainen baritoni Sherrill Milnes uransa huipulla tulkitsee vallanhimonsa turmioon vievää skottiylimystä hyvinkin vakuuttavasti, eikä tästä jää jälkeen myöskään taitava sopraano Fiorenza Cossotto tämän yhtä ahneen vaimon osassa. Italialainen, tunnettu raskaan sarjan bassobaritoni Ruggero Raimondi Bancon roolissa onnistuu myös hyvin. Pienen Macduffin tenoriosan tulkitsee tässä vasta kolmekymppinen José Carreras, joka lienee monelle klasaria vähemmän kuuntelevallekin tuttu yhtenä "kolmesta tenorista". Oikeastaan solistit ovat tässä versiossa tasaisen varmoja kaikki. Erinomaiseksi ooperan tulkiksi tiedetyn italialaiskapellimestari Riccardo Mutin komennossa New Philharmonia -orkesteri saa tämän synkän draaman elämään parhaimmillaan hyvin väkevästi. Uskallankin omasta puolestani suositella tätä levytystä, mikäli edes etäistä kiinnostusta oopperaa kohtaan on olemassa.

Sen verran oma versioni poikkeaa muuten kannen osalta kuvassa olevasta, että EMI logon tilalle on lätkäisty Warner Classics -tuotemerkki, jälkimmäinen suuryrityshän osti oikeudet EMI:n vanhoihin julkaisuihin joku aika sitten. Uudelleen markkinoille laitettu parin levyn setti ei ollut varsinaisesti hinnalla pilattu, mutta ikävä kyllä kustannussyistä tai silkasta julkaisijan välinpitämättömyydestä johtuen mukana ei tullut minkäänlaista librettoa - ei paperisena vihkosena sen enempää kuin CD-levylle ängettynä tiedostonakaan. Tästä on kyllä annettava Warnerille pitkä miinus - etenkin kuin osassa näistä saman sarjan julkaisuista edes tuollainen bonuslevy löytyy. Olen vaahdonnut tästä asiasta aiemminkin, mutta tämä on mielestäni likipitäen sama asia, kun ooppera DVD- tai Blu-ray-formaatissa olisi kokonaan vailla tekstitystä. Kun en aikoinaan tullut kirjoittaneeksi lyhyttä italiaa... Onneksi Macbethin tapauksessa englanninkielinen käännös librettoon löytyi kuitenkin netistä melko vähällä vaivalla, mutta esimerkiksi saman sarjan venäjänkielinen Boris Godunov olisi ehdottomasti vaatinut libreton, jotta kuuntelussa ja tarinan seuraamisessa olisi mitään mieltä. Godunoviin en ole onnistunut librettoa englanniksi (tai parhaassa tapauksessa suomeksi) mistään kaivamaan, joten jos esimerkiksi joku lukija keksii sellaisen jostain ja viitsii linkittää minulle kommenttiosioon, olisin tästä suuresti kiitollinen.