Olipa jossain määrin laskelmoivan aikuisrockin polkuja pitkään tallanneesta Chris Reasta ja tämän musiikista sitten mitä mieltä hyvänsä, se täytyy alkuun sanoa, että ei tällä kaverilla ainakaan pahemmin päätä palele. Kun vuonna 2005 julkaistu, näin kauniistikin ilmaistuna megalomaaninen, Kari Peitsamonkin häpeään saattava peräti yhdentoista Cd-levyn bluespaketti ei tyhjentänyt lopullisesti äijän ideapankkia, niin oli siinä varmasti miehen kovimmilla faneillakin ihmettelemistä. Nimittäin parin vuoden päästä tästä tuli ilmoille taas kolmen uuden levyn satsi. Eikä mikään perinteinen muovinen cd-boksi, vaan tyylikäs 80-sivuinen, vinyylikannen muotoinen kovakantinen kirja, joka sisälsi paitsi kolme Cd-levyä, myös ensimmäisen sisällön näistä ängettynä kahdelle kymmentuumaiselle vinyylille. Hintaakin hirvityksellä oli sen verran, että Rea luultavasti laskeskelee tienaamiaan rahojaan kartanossaan melkoisen tyytyväisenä. Mutta mistä tämä ilkeys? Eikö The Return Of The Fabulous Hofner Bluenotes sitten ole hintansa arvoinen setti?
Vaikea sanoa. Kun nyt ensiksi ymmärtäisi mistä tässä erikoisuudessa edes on kyse. Tai kyllähän perusidea on jo allekirjoittaneellekin jotenkin hämärästi selvinnyt. Boksin kannessakin komeileva kuvitteellinen yhtye The Fabulous Hofner Bluenotes on kunnianosoitus paitsi jenkkimalleja edullisemmille saksalaisille Höfner-kitaroille, joilla useampikin brittinulikka aloitteli soittajantaivaltaan 1960-luvulla, myös opas jonkinlaiselle nostalgiselle matkalle tuohon aikaan. Se alkaa ensimmäisellä levyllä, jolloin samainen Bluenotes kantaa vielä hedelmäfirmalta vohkittua nimeä The Delmonts. Tämä ensimmäinen Delmonts-levy sisältää ainoastaan instrumentaalikappaleita, suomalaisille asia valkenee kenties parhaiten kun tarkentaa, että pääosin ns. rautalankamusiikkia Shadowsin ja kumppanien hengessä. Huumorimielellähän ja parodian sävyttämänä Rea ja bändi tässä alkuun revittelee, mikä käy kyllä ilmi monien kappaleiden nimistäkin: 008 Jimmy Bond, India Arab, BB Was A Comanche, French Football jne. Russian Roulette -niminen kappale muistutti osittain hyvinkin pelottavalla tavalla tuon ajan kotimaisia rautalankaviritelmiä. Tällä levyllä on myös takuulla Chris Rean uran pohjanoteeraus, nimittäin The Power Of Love -niminen kummajainen. Jos tällä kohtuullisen kauhealla tekeleellä on haettu jotain syvällisempää huumorin olemusta, se meni ainakin minulta komeasti ohi. Ensimmäisen levyn kaksi viimeistä raitaa ovat yllättäen sen parhaat, vaikka ovatkin tuollaista keveää soul-jazz henkistä huttua.
Mutta siinä vaiheessa kun Delmonts muuttuu kahdella seuraavalla levyllä Fabulous Hofner Bluenotesiksi katoaa myös koko ideasta juonen häivähdys. Sillä tämä fiktiivinen bändi kuulostaa vain ja ainoastaan Chris Realta tällä vuosituhannella. Mihin katosi häpeämätön nostalgiassa rypeminen, tai sinänsä kutkuttava ajatus arkaaisilla Höfnereillä soittavan rautalankabändin kehittymisestä 1960-luvun rockyhtyeeksi? Taisipa jäädä pojilta idean tasolle johonkin pubin nurkkapöytään. Kakkoslevy on nimittäin ehtaa Reaa niin hyvässä kuin pahassakin. Siis ihan kelpoa, rosoisesti laulettua bluesia ja tyylikästä kitarointia kyllä molemmat levyt tarjoilevat paikka paikoin, mutta kun tätä samaa lajia on jo herralta kuultu vuosien varrella aivan riittämiin. Itseäni ärsyttää myös se, että soittajana muuten taitavalla Realla on pahoja maneereja, jotka ovat muuten kuultavissa muodossa tai toisessa jo miehen menestyneimmällä Road To Hell -albumilla. Tämä kunnianhimoinen projekti olisi saattanut paremmin toteutettuna olla melkoisen hauska ja onnistunut kokonaisuus, mutta valitettavasti se jäi vain koreaksi kuoreksi vailla sisältöä. Kolmen levyn paras materiaali olisi mielestäni mahtunut komeasti yhdelle kiekolliselle, ja miksi ihmeessä kukaan täysijärkinen haluaisi maksaa vielä lisäksi kahdesta vinyylistä täynnä kehnoja instrumentaalituotoksia, joista suurin osa hädin tuskin olisi kelvannut b-puoliksi edes rautalankamusiikin kukoistusaikana? No, minä hölmöläinen maksoin, mutta puolustuksekseni voinen sanoa, että 'kun eräällä foorumilla tätä aikoinaan niin kovin hehkuttivat'...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti