Walrus-76 testaa: Vox Tonelab ST -kitaraefektilaite

Muistan hyvin, kun hankin ensimmäisen kitaravahvistimeni 1990-luvun alussa raapimalla kasaan kaikki mahdolliset killingit, jotta tuolloin upouudesta Kramerin puoliakustisesta saisi irti edes jotain vahvistettua ääntä. Kauppias möi minulle Rolandin 15-wattisen transistoripelin, joka oli käytetty, ja hintapyyntö oli muistaakseni 1500 silloista tasavallan rahaa. Oli se sitten jännää, kun kuuli kerrostalossa omaa soittoa ensi kertaa vahvistettuna, mutta aika pian kävi ilmi, ettei juuri asumismuodosta johtuen vahvistimen kanssa voinut soitella. Muutaman viikon jälkeen laite saikin unohtua nurkkaan keräämään pölyä. Ja soittoharrastus jatkui, mutta vuosia vain akustisena. Ja tämän vuosikymmenen puoliväliin saakka aika satunnaista oli sekin soittelu. Kramerin kitarakin on sittemmin kadonnut maailman myrskyihin, mutta tässä kesällä vuotuista suursiivousta tehdessäni huomasin komeron perällä unohdettuna tuon Rolandin möhkäleen. Siinä tuli mieleen ajatus, että on kehitys kyllä kulkenut aika matkan noista 1990-luvun alkuvuosista eteenpäin, sillä tuolla rahalla saa tänä päivänä kyllä aika monelta valmistajalta sellaisen vekottimen, että naapurisopu säilyy.

Etenkin pienet kitaraefektilaitteet ovat tässä suhteessa tänä päivänä erittäin käyttökelpoisia. Pieni koko, edullinen hinta, tuhottomasti monenmoisia mallinnuksia lisukkeineen, ovat pääsääntöisesti kestäviä - ja hyväksyvät myös kuulokkeet. Korg-yhtymään kuuluvan perinteisen vahvistinvalmistaja Voxin Tonelab ST on tätä kirjoitettaessa jo vanhempi malli, mutta vaikka se on saanut päivitetyn, suuremman seuraajan ei ST:n hinta ole juuri laskenut. Tonelabit tuntuvat olevan aika hyvässä maineessa, eräs paikallinen muusikko halusi ostaa omani sadallaviidelläkympillä saman tien, kun mainitsin tämän laitteen hankkineeni. Ja tämä tapahtui noin vuosi sitten.

Nykytrendin mukaisesti Vietnamissa valmistettu Voxin Tonelab ST ei ole aivan yhtä kompakti kuin jotkut kilpailijoiden laitteet, esimerkkinä mainittakoon vaikkapa alalla legendaariset Line 6 -firman ulkomuodoltaan tunnistettavat POD-efektit, mutta kuitenkin 1,6 kiloisena sen verran pieni, että lähdettäessä esimerkiksi lomalle pikkuautolla, ottaa tällaisen pienemmän härpättimen kitaran lisäksi huomattavasti helpommin mukaan kuin vaikkapa saman firman järkälemäisen AC30 -vahvistimen... Ulkonäöltään tummasävyinen ja karun asiallinen laite on myös mielestäni huomattavasti tyylikkäämpi kuin monet vastaavat laitteet, joissa kyllä vilkkuvaloa ja kromia piisaa. Klassiset mustat ns. 'chicken-head' säätimet ärsyttävät joitakuita, itselleni ne ovat taasen osa merkin viehätystä. Laitteessa on kauttaaltaan metallikuori, joka kielii kestävyydestä. Olen itse tämän kerran vahingossa lattialle pudottanut - johon todetaan, että toimii yhä, joskaan en suosittele tätä silti huvikseen paiskomaan. Laitteen oikeassa reunassa on kenties turhan pieni pedaali, jolla voidaan tietyissä tilanteissa mm. säätää jalalla äänenvoimakkuutta, mutta samalla sen saa toimimaan myös näppärästi mm. wah-wah -efektin kanssa, jos taidot moiseen riittävät. Itselläni eivät riitä, mutta toisaalta luurit päässä onkin hauska yksiksensä kaikenlaista pelleilyä kokeilla...

Erilaisia valmiiksiohjelmoituja efektejä löytyy satakunta (osassa on haettu klassisten rockbiisien soundeja), ja niitä voi vaihdella jalkakytkimillä, eikä siinä sen kummempaa. Molemmat jalkakytkimet samanaikaisesti pohjaan painamalla saadaan käyttöön viritin, joka on ehdottoman kätevä lisuke - soisin tämän viritintoiminnon laitettavan muuten isompiin Voxin Valvetronix -vahvistimiinkin. Tonelabin erikoisuus on sen käyttämä Valvetronix-tekniikka, joka on siis tuttu valmistajan isommista vahvistimista, olematon sähkötekniikan tuntemukseni ei riitä tämän teknologian selvittämiseen, mutta käsittääkseni laite toimii eräänlaisena putki- ja transistorivahvistimen hybridinä, ja nimenomaan tuo pieni putkonen takaa sen, että äänenlaadullisesti mallinnuksissa ei pitäisi olla sen enempää motkottamista. Itse olen vertaillut tätä vain Fenderin G-dec sarjalaisten kanssa, ja oma vajavainen käsitykseni on, että vanhempi Fender häviää äänenlaadussa Tonelabille jokseenkin selvästi, mutta uudempi G-dec 'Thirty' enää hiuksenhienosti. Alkuunhan jo tehtaan ohjelmoiduilla soundeilla pärjää varsin pitkälle, mutta jos soittajasta säätäjän vikaa vähääkään löytyy, niin mahdollisuuksiahan löytyy tämänkin laitteen uumenista rajattomasti.

Kyllähän Voxista pieneen narinaankin aihetta löytyy. Manuaali on aivan pakko pitää alkuun käsien ulottuvilla, sillä kuten tämäntyyppisissä vermeissä usein, moni toiminto ja ominaisuus on kätketty jonkun toisen alle. Netistä löytyy kyllä aika paljon selventävää asiaa, joten tässä mielessä ei aloittelijakaan eksyksiin joudu.