Jos muistini ei nyt petä minua, kuulin Pekka Strengistä ensimmäisen kerran joskus 1990-luvun puolivälin kieppeillä. Kesti kuitenkin tuollaiset viisi- tai kuusitoista vuotta, ennen kuin sain lopulta kuunneltua tänä kesänä tämän nyt arvioitavana olevan tiettyä kulttimainetta nauttivan levyn, joten liiasta kiireen pitämisestä ei allekirjoittanutta totisesti voine syyttää. Strengiltä julkaistiin tämän elinaikana ainoastaan kaksi albumia, tämä esikoinen ja sitä seurannut Kesämaa sekä vuosia myöhemmin postuumisti miehen enemmän tai vähemmän keskenjääneistä demoista kasattu Unen maa. Pekka Strengin maine suomalaisen musiikin tärkeänä uranuurtajana on vain kasvanut vuosien saatossa, ja tämän tarina on saanut musiikin lisäksi ylimääräistä hehkua vielä siitä, että taiteilijana omaperäinen Streng vältteli kaikenlaista julkisuutta jääden siten arvoitukselliseksi hahmoksi niin aikalaisilleen kuin jälkipolvillekin. Lisäksi vakava, lopulta miehen kohtaloksi koitunut syöpäsairaus oli taustalla koko tämän lyhyen uran ajan - ja luonnollisesti se jätti omat jälkensä myös Strengin pohdiskelevaan tuotantoon. Strengin arvoitusta on sittemmin yritetty analysoida puhki useaan otteeseen, mutta olennaisinta lienee silti tämän musiikki. Magneettimiehen kuolema -albumin CD- uudelleenjulkaisun kansiteksteissä Suonna Kononen toteaa seuraavasti: "Se että käytännössä tuntematon , Myrskylästä Helsinkiin muuttanut nuori taiteilija pääsi studioon levyttämään maan ykköskokoonpanon Tasavallan Presidentin kanssa, tuntuu kuitenkin edelleen hurjalta saavutukselta."
Olihan se taatusti hurja saavutus, mutta toisaalta Strengillä oli jo jonkinlaista nimeä taidepiireissä, lähinnä näyttämötaiteen osalta, ja lisäksi on huomioitava se, että eipä Pressakaan vielä kauaa ollut kuvioissa heilunut, joskin yhtye kyllä raivasi humppakansan umpihankeen ladun, jolla onneksi riittää seuraajia tänäkin päivänä. Ylipäänsä YYA-hengen läpivalaisema Suomi sai noihin aikoihin ylpeillä mm. sillä, että vain muutamia vuosia aiemmin oli levytetty sellainenkin kuolematon rautalankaklassikko kuin Juoksuhauta-twist. Lisäksi Magneettimiehen kuoleman -julkaissut Love Records oli ehdottomasti kotimaisen kokeilunhaluisen ja uuden musiikin suhteen ennakkoluuloton ja antoi monelle artistille mahdollisuuden saada äänensä kuuluviin, vaikka myyntiluvuissa olikin usein toivomisen varaa. Pekka Strengillähän oli musiikkitaustaa jo ennen tämän levyn tekoakin, mies oli tiettävästi soittanut bändissä, joka oli nimeltään Mursun lämmin henkäys, omaa pseudonyymiäni ajatellen kieltämättä hupaisa nimi. Kerrotaan, että sen verran kunnianhimoinen Streng oli taiteessaan, että vetosi jopa vakavaan sairauteensa päästäkseen levyttämään, mutta minusta on soveliaampaa ajatella, että lahjakas ja persoonallinen artisti olisi joka tapauksessa ennemmin tai myöhemmin huomattu.
Magneettimiehen kuolema ei joidenkin mukaan ole kestänyt aikaa niin hyvin kuin seuraajansa Kesämaa, mutta tässäkin täytyy nykykuulijan yrittää unohtaa ennakkoluulot ja ajatella levyä myös oman aikansa tuotteena. Albumin tunnetuin kappalehan on kaiketi sen päätösraita Sisältäni portin löysin, huimaavan kaunis ja ajatuksia herättävä pieni lyyrinen mestariteos, joka kulkee vakuuttavasti Strengin hauraan laulun ja kitaraguru Jukka Tolosen tyylikkään soiton varassa. Kappaleesta ovat oman tulkintansa tehneet monet muutkin, onnistunein lienee Vesku Loirin tuoreehko cover. Paljon ei laadullisesti jälkeen jää myöskään olemassaolomme merkityksiä niin pinnalta kuin syvyyksistäkin luotaava, yli seitsemänminuuttinen Takaisin virtaan, joka saa sanomallaan kuulijansa aivot helposti ylikierroksille. Pienimuotoinen ja niin ikään herkkyydeltään omassa sarjassa oleva, Eeva-Liisa Mannerin runokäännöksestä sorvattu Laulu hyönteisestä, joka nukahti ruusun vuoteeseen saa lisämerkityksiä, kun muistaa Strengin sairauden. Levyllä Streng pohtiikin elämän, kuoleman ja olemisemme kysymyksiä, muttei tarjoile kuitenkaan kuulijalle mitään valmiiksi pureskeltuna. Levyn kokeellisinta antia edustaa taatusti lyhyt kappale Olen väsynyt, jossa Strengin runonlausuntaa säestää elektroninen efektikikkailu. Koin itse tämän kappaleen aluksi lähinnä huvittavana hörhöilynä, mutta sittemmin se tuntui myös melkoisen ahdistavalta. Kylmä kaupunki kertoo jo puolestaan nimellään mistä on kyse. Presidentin ukkojen lisäksi levyllä kuullaan myös Karoly Garamin soittamaa selloa.
Luin jostain, että levyä tehdessä olisi studiossa ollut melkoinen sauhuttelu käynnissä, ja tupakanpoltostahan ei tuohon aikaan tiettävästi ollut kyse. Olipa tämä sitten totta tai ei, Magneettimiehen kuolema on yhä tavattoman mielenkiintoinen ja varmasti harkiten tehty levykokonaisuus. On totta, että kyynisyyteen taipuvaisen nykykuuntelijan on kaiketi vaikea saada siitä aluksi otetta, mutta muutama kuuntelukerta auttanee tässä. Kenties levy on ollut aikoinaan tärkeämpi myös ammattimuusikoille kuin tavalliselle rahvaalle - esimerkiksi kappale Makea Sandra toi helposti mieleeni muutamaa vuotta myöhemmin niin ikään Love-levymerkillä julkaistun Juice Leskinen & Coitus int. -albumin. Samankaltaisuudet eivät olleet ilmiselviä, mutta kuitenkin havaittavissa. Sen verran tämä klassinen levy herätti kuitenkin positiivista uteliaisuutta, että kuunteluun täytynee saada myös Strengin Kesämaa-pitkäsoitto. Toivoa vain sopii, että saan sen kuunneltua hieman aikaisemmin, kuin viidentoista vuoden päästä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti