Sisällissota on aina kansakunnalle hirvittävä tragedia. Näin myös Yhdysvalloissa vuosina 1861-65. Mutta eihän Amerikka olisi Amerikka, ellei se muuttaisi traumaattista sisällissotaansakin nuoren kulttuurin sankaritarinoita pursuavaksi lähteeksi, josta sikiäisi mm. kasapäin kirjoja, elokuvia, televisio-ohjelmia, tietokonepelejä - ja tietenkin äänitteitä. Ja vielä tänäkin päivänä kymmenettuhannet ihmiset pukeutuvat tuon ajan univormuihin ja heiluvat sotaleikeissään sapeleineen jollain pellolla muistelemassa, kuinka samaisella kunnian kentällä nelisenkymmentätuhatta ihmistä menetti henkensä yli sataviisikymmentä vuotta sitten. Onko tämä täysijärkisten touhua, sen saa kukin päättää itse. Tätä taustaa vasten ei liene yllättävää, että Tennessee Ernie Fordin sisällissota-aiheinen levy oli ilmestyessään myyntimenestys. Ja nimen omaan levyn 'Etelän' eli sodassa hävinneen osapuolen lauluja käsittänyt jälkimmäinen osa vuodelta 1967, jo aiemminhan julkaistiin 'Pohjoisvaltioiden' lauluja sisältänyt vinyyli, nyttemmin nämä monesti marssirummun pärinän tahdittamat paatokselliset esitykset saa halutessaan varsin kätevästi yhdellä CD-levyllä.
Tennessee Ernie Ford, oikealta nimeltään Ernest Jennings Ford (1919-91) oli countrymusiikkia ajatellen varsin erikoinen laulaja, sillä vaikka hänet genren edustajaksi lasketaankin, oli Fordin musiikki ehkä pikemminkin sliipattua viihdecountrya, ja sittemminhän mies suuntautui myös gospeliin. Se mikä, Fordin erottaa muutamista aikakauden ohutäänisistä vibratovonkujista on kuitenkin tämän poikkeuksellisen voimakas ja syvä bassobaritoniääni, en suuremmin hämmästynytkään että ennen toista maailmansotaa Ford sai korkeatasoista laulunopetusta mm. konservatoriossa Ohiossa. Toinen maailmansota keskeytti hetkeksi orastavan musiikkiuran, ja Ford kokeili lyhyen aikaa lahjojaan myös B-29 pommikoneen pommittajan roolissa, vaikka samaan aikaan sai myös lahjakkaana laulajana 'viihteellisempiä' komennuksia. Sivuseikkana mainittakoon, että Ford takavarikoi itselleen muistoksi lentokoneestaan kotiutuksen yhteydessä sen Norden-pommitustähtäimen, joka sodan aikana oli jenkki-ilmavoimien varjelluimpia sotasalaisuuksia. Reiluna kaverina Ford kyllä palautti vempaimen vuosia myöhemmin, kun yhtä vanhaa konetta entisöivä yhdistys sellaista ilmeisesti kaipasi.
Fordin uran suurin hitti oli klassinen Sixteen Tons, josta ovat sittemmin versionsa tehneet monet muutkin, mm. Frankie Laine. Mutta miltä kuulostavat nämä sisällissodan laulut suomalaisen kuulijan korvissa? Kieltämättä kyllä vähän vierailta, melodialtaan tuttuja oli itselleni vain kourallinen kappaleista, löytyipä sieltä jopa eräs saksalainen joululaulu, joka oli saanut uudet sanat, joissa ylistettiin ihanaista Marylandin osavaltiota. Glory Hallelujah oli myös saanut uudet sanat kertoen mustien rykmentistä, mutta marssin perusvire oli tallella. Yllättäen levyn paras kappale on haikea balladi kaipuusta kotiin; Lorena, jota voi varsin helposti kuvitella lauletun rintaman molemmilla puolilla. Tästä kappaleestahan on olemassa myös Johnny Cashin kohtuullinen versio. Muistelen pitäneeni joskus peruskoulun ylemmillä luokilla jopa esitelmän Yhdysvaltain sisällissodasta, joten siinä mielessä aihe ei ole minulle täysin vieras, mutta silti tämä levy jättää jonkinlaisen vastenmielisen vaikutelman pönäkästä konservatiivisuudesta ja sodan 'sankarillisuuden' tarpeettomasta korostamisesta. Tosin yksinkertaisempi selitys lienee, että aika vain on puraissut levyyn pahasti - ja suomalaisesta näkökulmasta tämä ei vain kuulijaa innosta. Kuvitelkaapa muuten, jos esimerkiksi Grönin Eikka olisi 1960-luvulla tehnyt vastaavan tuplalevyn nimikkeellä Suomen kansalaissodan Punaisen & Valkoisen kaartin lauluja...etenkin levyn kansikuva olisi ollut näkemisen arvoinen - mikäli Fordin ylläolevaa kantta olisi käytetty mallina...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti