Metallitotuus

Arvoisat lukijani, teen julkisen tunnustuksen: en ole varsinaisesti hevimiehiä. Käyttääkseni hieman muokaten entisen historianopettajani sanontaa - ymmärrän metallimusiikista suurin piirtein yhtä paljon kuin sika hopealusikoista. En ole esimerkiksi eläissäni käynyt hevikonsertissa, enkä totisesti ylpeile tällä asialla. Todennäköisesti erottuisin yleisön joukosta kohtalaisen helposti. Kuvitelkaa ranskalaiskoomikko Jacques Tati piippuineen ja poplareineen kuikuilemaan ja koikkelehtimaan ns. rock-uskottavan festariväen joukkoon vaikkapa Metallican konsertissa, niin kohtalainen kuva allekirjoittaneesta voisi olla siinä. Tiedän kyllä, että heviharrastajat ovat pääsääntöisesti ihan mukavaa ja reilua sakkia, kaveripiirissäni on muutamia, ja onpa minua vuosien varrella yritetty tämän musiikin suhteen valistaakin, tulokset vain ovat valitettavasti jääneet vähän laihanlaisiksi, syy ei ole kavereiden tai itse musiikin, vaan joko oman laiskuuteni tai sen, että aikaa ei ole muulta kuuntelulta jäänyt. Levyhyllystäni löytyy tätä kirjoitettaessa peräti yksi Iron Maidenin levy, muutama Deep Purplelta, Black Sabbathin Paranoid ja siinäpä ne sitten taisivatkin olla. Lasketaanko muuten Def Leppard heviksi? Häpeäkseni en tiedä. Jostain syystä hallussani on myös yksi tämän poppoon levy. Hevin alalajeistakin olen pihalla kuin lumiukko. Kasariosaston ehkä vielä jotenkin haparoiden tunnistan, mutta sitten kun puhutaan vaikkapa thrashista, speed- tai deathmetallista menee turhan vaikeaksi.

Kyse ei kohdallani kuitenkaan ole missään nimessä tämän musiikkilajin arvostuksen puutteesta. Koska oma musiikin ymmärrykseni teoriatasolla rajoittuu a-mollin erottamiseen e-mollista hyvänä päivänä, nostankin hattua sellaisille metallimuusikoille ja yhtyeille, joiden kuunteleminen saa joskus tällaisen nakkisormisen harrastajan tuntemaan syvää epätoivoa. Täytyy myöntää, että YouTube on ollut vähäisen hevitietouden kasvattamisessa suureksi avuksi: pari päivää takaperin työkaverini pyysi tsekkaamaan tuubista sellaisen oivan bändin kuin Berzerker. Tunnen itseni taas hitusen sivistyneemmäksi, vaikka aamukahvi olikin tuota kuunnellessa mennä väärään kurkkuun. En usko uudenvuodenlupauksiin, horoskooppeihin enkä myöskään feng-shui -sisustamiseen, mutta koskapa vuosi 2012 on ilmeisesti muinaiskelttiläisen horoskoopin mukaan lyyraa soittavan mursun vuosi ja tähdet ovat suotuisassa asennossa, tein poikkeuksen lupausten suhteen. Lupaankin tänä vuonna ottaa sivuprojektikseni raskaamman musiikin satunnaisen kuuntelun. Aloitin projektin jo joku päivä sitten vain kerran aiemmin kuuntelemallani Deep Purplen kuululla In Rock -albumilla, ja voin rehellisesti sanoa, että kyllä tämä historiallinen levy potkaisikin muutaman vuoden kuuntelutauon jälkeen kunnolla. Tosin ilmestyessään tätä raskaan musiikin klassikkoa taidettiin pitää tyyliltään lähinnä rajumpana progena...