Sain vihdoin ja viimein luettua loppuun tämän lukemistaan odottavien kirjojen läjän alimmaiseksi joutuneen Bob Dylanista kertovan muutaman vuoden takaisen opuksen, ja ihan huono kirja ei sitten ollutkaan kyseessä, vaikka lukeminen muutaman illan veikin. Aluksi olin kyllä hieman epäileväinen, sillä pikaisesti selaamalla teos ei vaikuttanut tarjoavan mitään kovin ihmeellistä, sen sijaan valokuvia näytti olevan liiankin kanssa. Mutta kyllä tässä lopulta melkoisesti asiaakin on, ainoa ongelma on se, että teksti itsessään on varsin pientä pränttiä.
Dylanista on vuosien varrella kirjoitettu kaiketi parin kirjastoautollisen verran tekstiä, joten voisi ehkä aiheellisesti kysyä tarvitaanko tähän enää yhtäkään lisäteosta? Tämä hieman alle kolmesataasivuinen kirja vaikutti aluksi nimittäin hyvinkin vaikeaselkoiselta, sekavalta, sirpaleiselta ja melko hajanaiselta - toisin sanoen kovastikin kohteensa kaltaiselta. Se sisältää "silminnäkijäraportteja" Dylanin kiertueilta ja kuuluisista konserteista, nämä ovat pieniä katkelmia ja yksittäisiä otoksia eri ihmisten haastatteluista, mukana on niin soittajakavereiden, journalistien kuin yleisönkin kommentteja. Näiden lisäksi Dylanin uraa valotetaan tarkastelemalla mm. miehen tärkeimpiä levytyksiä sekä käymällä läpi tämän elämää yleisemminkin, pääosassa säilyy kuitenkin musiikki ja hyvä niin. Pääpaino on luonnollisesti 1960- ja 1970-luvuilla, Dylanin uran kannalta kaoottinen ja varsin nolo 1980-luku kuitataan parilla sivulla.
Ymmärtääkseen tätä kirjaa, täytyy lukijan ottaa huomioon, että se koostuu useiden eri kirjoittajien teksteistä, ja näistä suurin osa on aiemmin julkaistu jossain muodossa Mojo-musiikkilehdessä. Kortensa kekoon ovat kantaneet monet tunnustetut kirjoittajat, heistä mainittakoon mm. Greil Marcus. Kirja on siis eräänlainen kooste ammattikriitikoiden kirjoituksia, mikä selittää osin miksi se pintapuolisesti tarkasteltuna vaikuttaa sisällöltään niin hajanaiselta. Toimituskunta on tästä huolimatta onnistunut välttämään mahdollisia päällekkäisyyksiä aika hyvin. Korostan kuitenkin, että kun juttuihin syventyy asiaankuuluvalla hartaudella, paljastaa kirja vähitellen todellisen arvonsa. Mitään uutta ja mullistavaa ei ehkä tarjolla ole, mutta kuitenkin aimo annos olennaista rockhistoriaa ihan mielenkiintoiseen pakettiin survottuna. Itselleni parasta antia olivat katsaukset levyihin ja opinpahan lopulta senkin, kuinka tärkeä hahmo Dylanin varhaisella uralla oli tämän manageri, Albert Grossman. En ole myöskään aiemmin tiennyt, kuinka merkittävä oli Dylanin yhteisprojekti The Band -yhtyeen kanssa, nämä ns. kellarinauhoitukset eli The Basement Tapes, näistähän riitti sittemmin kappaleita monelle artistille mm. The Byrdsille ja Manfred Mannille, kappaleet kiersivät musiikkipiireissä "tiskinalusversioina" vuosia ennen kuin ne julkaistiin virallisesti. Kirjan loppuun on listattu miehen sata parasta kappaletta, niiden järjestys taitaa kyllä olla tuulesta temmattu, mutta kaipa ne muuten suurin piirtein siinä ovat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti