Kuukauden klassikkolevy: Fairport Convention - Liege & Lief (1969)

Kuten Tarkkailija K. totesi osuvasti äskettäin blogikirjoituksessaan Kun kakkonen on ykkönen, ei Led Zeppelinin Tolkien-sävytteinen kappale The Battle Of Evermore olisi paljon mitään ilman erään Sandy Dennyn taustalaulua, vai pitäisikö sanoa ääntä. Zeppelinin lisäksi myöskin Jethro Tull oli sellaisen yhtyeen maineessa, ettei vierailijoita 1970-luvulla yhtyeen äänityksissä nähty, mutta kyllä vain, samainen lahjakas Dennyhän se sulatti Ian Andersoninkin sydämen, ja Denny pääsikin yhtyeen kanssa levyttämään. Mutta näitä visiittejä paremmin Denny muistettaneen Fairport Conventionin varhaisena solistina. Fairport Convention on yhtyeenä jäänyt käsittääkseni täällä pohjolan perukoilla ani harvojen noteeraamaksi, eikä se totisesti ole nauttinut edes sellaista suosiota kun esimerkiksi jo mainittu Jethro Tull, mutta hyvä ja omintakeinen yhtyehän tässä on kyseessä, ja taatusti eräs ns. englantilaisen folkrockin tai sähköisen folkin tai jopa prog-folkin tärkeimmistä pioneereista, ellei peräti tärkein. Kutsutaanpa genreä sitten miksi hyvänsä. Taustaltaan keskiluokkaisista opiskelijanuorista koostunut Fairport Convention aloitti uransa jo 1960-luvun puolella, mutta keskittyi aluksi ammentamaan musiikkivaikutteita enimmäkseen amerikkalaisesta traditiosta Dylanin ja Joni Mitchellin hengessä, ja olikin todella lähellä, ettei yhtye hajonnut traagiseen auto-onnettomuuteen, jossa saivat surmansa yhtyeen rumpali Martin Lamble sekä kitaristi Richard Thompsonin tyttöystävä Jeannie Taylor.

Fairport Convention päätti kuitenkin jatkaa, joskin toipumisprosessi otti luonnollisesti aikansa. Elokuun klassikkolevyksi valitsemani Liege & Lief -albumin valmistumisen kannalta olikin olennaisessa osassa maalaistalo, jonka tuottaja Joe Boyd vuokrasi yhtyeelle Winchesterin läheltä Hampshiresta. Täällä yhtye sai harjoitella ja parannella haavojaan rauhassa, ja välitön sekä rento ynnä maaseudun rauhaa huokuva ilmapiiri sai porukan uusine jäsenineen nivoutumaan yhteen ja samalla musiikillinen ilmaisu alkoi pikku hiljaa löytää uusia, jännittäviä uomia. Pelkästä luovasta ilmapiiristä ei kaiketi ollut kyse, sillä bändi päätti jokseenkin tietoisesti vaihtaa suuntaansa amerikkalaisemmasta musiikista englantilaiseen, ja olihan sikäläisessä kansanlauluperinteessä materiaalia enemmän kuin kylliksi. Levyn uusintapainoksen kansiteksteissä tuottaja Joe Boyd toteaa, että Fairport Convention oli noihin aikoihin täysin hullaantunut The Bandin tunnettuun Music From The Big Pink -albumiin, ja soittivatkin sen melkein puhki. Samalla he kuitenkin myös ymmärsivät, etteivät heidän rahkeensa britteinä tulisi riittämään samantyyliseen musiikkiin, kulttuurierot olivat yksinkertaisesti liian suuria. Tämä oli alkusysäyksenä poikkeuksellisen onnistuneelle Liege & Lief -levylle, joka vuosien saatossa on vakiinnuttanut asemansa tietynlaisena klassikkona. Fairport Conventionin ainoa televisioesiintyminenhän tapahtui tämän levyn jälkeen Top Of The Pops -ohjelmassa, jossa kuultiin hieman yllättäen ohjelman nimeä ja tarkoitusta ajatellen ranskankielinen Dylan-parodia Si Tu Dois Partir.

On sinänsä mielenkiintoista, kuinka vähillä aineksilla Fairport Convention tällä albumilla saa aikaan äärimmäisen runsaan ja näinkin upeasti toimivan kokonaisuuden. Uskoisin myös, ettei levytysbudjetti ole järin suuri ollut... Kuulasäänisen taiturin Sandy Dennyn lisäksi mukana ovat ainoastaan basisti Ashley Hutchings (kts. aiempi levyarvio The Albion Country Bandista), uusi rumpali Dave Mattacks, kitaristit Simon Nicol ja Richard Thompson sekä Dave Swarbrick, joka viuluineen oikeastaan oli vastuussa siitä, että levyltä kuuluvat myös hyvin selvästi ne perinteisempään kansanmusiikkiin viittaavat elementit. Hutchingsin mukaan eri tahtilajien käyttö osoittautui varsin hankalaksi levynteon aikana, mutta ongelmista selvittiin. Jo ensimmäisen kappaleen, yhtyeen oman sävellyksen Come All Ye aikana kuulijan tempaa mukaansa reipas poljento, ja kun levy kerran otteeseensa saa, ei se helpolla päästä irti. Vanhoista kansansävelmistä kuten Matty Groves tai Reynardine Fairport Convention loihtii omat, perinteitä kunnioittavat mutta samalla hienovaraisesti uudelta kuulostavat, kevyesti sähköistetyt versiot, ja etenkin Matty Grovesin päätteeksi yhtye intoutuu jopa irrottelemaan soitossaan. Se on kuitenkin sanottava, että Liege & Lief ei olisi likimainkaan näin hyvä levy ilman Sandy Dennyn hienoa laulua. On surullista, että tämä hienoääninen artisti menehtyi päihdeongelmaisena vuonna 1978. Denny ei elinaikanaan saanut haluamaansa menestystä, vaikka oli ainakin kotimaansa muusikkopiireissä arvostettu.

Fairport Convention on jatkanut toimintaansa meidän päiviimme saakka, ja kokoonpano on matkan varrella vaihtunut lukuisia kertoja - onpa yhtye kaiketi esiintynyt Suomessakin jonkun kerran. Ja vaikka levyjäkin on julkaistu useita, oli yhtyeen alkutaival ehdottomasti sen musiikillisesti parasta aikaa. Uudelleenjulkaisujen määräkin on varsin kattava. Liege & Liefin jälkeen sekä Denny että Ashley Hutchings jättivät yhtyeen, mutta ilman heidänkin mukanaoloaan Fairport Convention pystyi vielä tekemään yhden loistavan albumin, Full Housen, joka itse asiassa ei yllättäen kalpene lainkaan laadullisesti edeltäjälleen. Liege & Lief oli kuitenkin se levy, joka toi pirteällä lähestymistavallaa englantilaisen kansanmusiikin kotimaassaan rocksukupolven tietoisuuteen, ja rohkeneepa Joe Boyd väittää että sen vaikutus tässä asiassa oli peräti maailmanlaajuinen.