Kirja-arvio: Mauri Kunnas - Piitles

Arvostettu ja menestynyt lastenkirjailija sekä armoitettu kuvittaja Mauri Kunnas tiedetään pitkän linjan Beatles-faniksi, jonka pitkäaikaisena haaveena on ollut tehdä kirja liverpoolilaisnelikosta. Parinkymmenen vuoden jälkeen Kunnas teki lopulta haaveestaan totta, ja äskettäin julkaistu sarjakuvamuotoon puettu 'kraahvinen novelli' (ilmaus tekijän itsensä) päätynee monen Beatles-harrastajan hyppysiin ja muutamaan joululahjapukettiin ympäri maata. Kunnashan on ennenkin parodioinut rockmaailmaa ja populaarikultturin ilmiöitä yleisemminkin tietynlaista kulttisuosiota nauttivissa Nyrok City -sarjakuvissaan, joille muistan itsekin naureskelleeni jo kakaravuosinani. Vasta vanhemmiten toki näistäkin varhaisemmista sarjakuvista on nauttinut hieman eri tavalla, kun perspektiiviä kuvan ja tekstin ymmärtämiseen on tullut iän myötä hivenen lisää.

Kunnas lähestyy aihettaan vakavan harrastajan pieteetillä, pienoinen pilke silmäkulmassaan, minkä huomaa jo siitä, että faktapitoista tekstiä on melkoisesti. Toki myös hykerryttävää fiktiota. Koska tekijä lienee lukenut vuosien saatossa jokusen hyllymetrin verran Beatlesia käsittelevää kirjallisuutta ja kuunnellut mm. tuntikausia yhtyeen jäsenten haastatteluja levyiltä, ei liene mikään yllätys, että detaljien runsaus ja tosiseikat ovatkin hallussa erinomaisesti. Kun ne sitten liitetään hauskaan, ronskiin kuvalliseen parodiaan on selvää, että lopputulos on erinomaisen hauska, värikäs ja sopivan hullu kertomus yhtyeen alkutaipaleesta. Kunnas kertoi televisiohaastattelussa etsineensä netistä mm. kuvia rakennuksista, jotka tavalla tai toisella liittyvät yhtyeeseen - esimerkkinä vaikkapa Lennonin äidin Julian kotitalo, jotta saisi piirrettyä ne suht' näköisiksi. Tällaiset yksityiskohdat menevät taatusti aihetta sen kummemmin tuntevalta keskivertolukijalta ohi, mutta toisaalta on nostettava hattua näin pedantille taustatyölle. Muutenkin kuvista löytyy kaikenlaista pientä kiehtovaa yksityiskohtaa, jotka saavat hymyn huulille: seinällä olevassa julisteessa komeilee kotimaisen Beatlesiin hurahtaneen muusikon Jiri Nikkisen nimi, sanomalehdestä bongaa viittauksen A Day In The Life -kappaleen sanoitukseen tai levytysstudion lattialla seisoo Foxin vahvistin. 

Kunnaksen taito piirtää karikatyyrejä on ilmiömäinen. Esimerkiksi Hampurin ajan tuttavuudet Astrid Kirchherrin ja Klaus Voormanin tuntee piirroksen perusteella ilman erillistä selostustakin, ja pääosanesittäjät on kuvattu osuvasti, tietenkin hallitsevia kasvonpiirteitä liioitellen. Beatles-saagan sivullisetkin on useimmiten saatu vangittua sarjakuvaan huvittavasti, hieman isommassa osassa oleva John Lennonin Mimi-täti kuvataan tuhkakupeilla ihmisiä paiskovana kiukkuisena pirttihirmuna, mutta ainoastaan yhdessä kuvassa vilahtavan saksalaisen tuottajagurun Bert Kaempfertinkin tunnistaa helposti. Jopa manageri Brian Epsteinin homoseksuaalisuus ja tiedetty kiintymys Lennoniin saa sarjakuvallisen tulkintansa. Itse asiassa ruutu, missä juuri Epstein pakoilee kiukkuisia faneja rumpali Pete Bestin erottamisen jälkeen lymyilemällä kitaravahvistimen sisällä sai allekirjoittaneen purskahtamaan nauruun - eikä kysymyksessä ollut suinkaan ainut kerta Piitlesin alkutaipaleen kraahvista versiota lukiessani. Kohtuullisen hupaisa oli myös kuva, jossa Lennon tuprutteli Pariisissa paperossia Sartren kirja väärinpäin käsissään... Pakko oli myös nauraa välillä tarinaan tärkeinä historiallisina hetkinä ilmestyville taivaallisille kerubeille, jotka ovat Mick Jagger ja harppua soitteleva Keith Richards, kuinkas muuten. Liverpoolissa puhuttu scouse on puhekuplissa vääntynyt kirjassa mallikkaasti Kunnaksen asuinpaikan eli Tyrvään seudun satakuntalaiseksi kiäleksi.

Piitles-kirja päättyy yhtyeen läpimurtoon ja suursuosion kynnykselle, mikä on fiksu ratkaisu siinä mielessä, että juuri yhtyeen kivikkoinen nousu kohti menestystä lienee monelle vähän epäselvä. Kun aina jankutetaan siitä, kuinka se sama vanha tarina on kerrottu jo jonkun tuhatta kertaa, voi kerrankin todeta, että ei ainakaan tästä näkökulmasta, eikä näin hauskalla tavalla...