Klassisen musiikin mestareita, osa 6: Fritz Wunderlich (1930-1966)

Friedrich (Fritz) Wunderlichia pidetään yhtenä suurimmista ellei jopa kaikkein suurimpana viime vuosisadan  saksalaisista tenoreista. Ikävä kyllä hänen liian varhainen poismenonsa jätti spekuloitavaksi olisiko hän ollut myös yksi maailman suurimmista. Tai mitäpä tuota spekuloimaan - sanoisin että kyllä hän oli sitä. Wunderlich syntyi Kuselin kaupungissa musiikkitaustaiseen perheeseen. Hänen äitinsä soitti viulua ja isä oli toiminut mm. kuoronjohtajana. Käsittääkseni Wunderlichin vanhemmat eivät kuitenkaan olleet varsinaisesti ammattimuusikoita. Wunderlichin isä oli haavoittunut vaikeasti ensimmäisessä maailmansodassa, ja taloushuolet sekä kähinät paikallisten kansallissosialistien kanssa ajoivat tämän itsemurhaan Fritzin ollessa vain viisivuotias. Seuraavat ankarat vuodet perhe elikin melkoisessa taloudellisessa ahdingossa, jota helpottamaan Wunderlichin täytyi mennä paikalliseen leipomoon elannon takaamiseksi. Raskasta arkea paetakseen Wunderlich lauloi töissä ollessaankin, ja sen verran hyvin, että ohikulkijat pysähtyivät useasti kuuntelemaan itseoppineen nuorukaisen hienoa ääntä. 

Wunderlichin kiistaton lahjakkuus ei jäänyt huomaamatta kaupungin silmäätekeviltäkään, he järjestivät tälle stipendin Freiburgin musiikkiakatemiaan, jossa Wunderlich opiskeli laulun lisäksi myös käyrätorven soittoa. Sanotaan, että tämä hioi hänen muutenkin loisteliaan hengitystekniikkansa aivan uusiin ulottuvuuksiin. Kollegoitaan joskus aika räväkästikin sivaltanut kuuluisa sopraano Elisabeth Schwarzkopf sanoikin, että Wunderlichin hengitystekniikkaa oli ilmiömäinen. Mutta niin oli myös tämän ääni. Wunderlichin lyyristä tenoria voisi kuvailla esimerkiksi kahdella sanalla: kaunis ja vaivattomasti kantava. Ahkerasti harjoitteleva tenori myös harjoitutti instrumenttiaan tunnollisesti ja pikkuhiljaa ääniala kattoi koko lyyrisen tenorin rekisterin. Esimerkiksi netistä löytyvä pätkä, saksankielinen versio tunnetusta kappaleesta Granada antaa hyvän käsityksen Wunderlichin äänen loistokkuudesta ja vähintäänkin riittävistä äänivaroista. Itse asiassa eräs espanjalaistenori sanoikin sittemmin, että oli onni että Wunderlich esitti kyseisen kappaleen saksaksi - muuten hän ja muut maanmiehensä olisivat jääneet vaille töitä. Wunderlichin säilyneistä levytyksistä valtaosa on saksaksi, tämä johtuu siitä, että tuohon aikaan pienemmät oopperatalot halusivat kääntää monet teokset "kansantajuisiksi" tai ainakin kansan kielelle - mikä tietenkään ei ollut hyvä asia esimerkiksi Wunderlichin levyille jättämää perintöä ajatellen.

                               "Kansanauto Karajanin tapaan" -Fritz Wunderlich ja Porsche


Myöhemmin Wunderlich laajensi osaamistaan menestyksekkäästi myös liedin pariin, hänen Deutsche Grammophonille tekemäänsä Dichterliebe -levytystä pidetään yhä jokseenkin legendaarisena, vaikka säestäjä ei ihan olekaan laulajan kanssa aivan samalla aaltopituudella. Ja hänen viimeiset lied-konserttinsa olivat myös paikallaolijoiden muisteloiden mukaan huikeita. Vuonna 1966 Wunderlich oli juuri saanut kiinnityksen Metropolitaniin ja kansainvälinen läpimurto oli vain ajan kysymys. Ikävä kyllä aikaa ei enää ollut. Wunderlich oli tuon vuoden syyskuussa vaeltamassa muutaman ystävänsä kanssa, ja pitkän reissun jälkeen palasi uupuneena majapaikalleen yksin. Hän oli ilmeisesti juuri ottamassa yläkerrassa vaelluskenkiään jaloistaan, kun puhelin soi ja homma keskeytyi. Puhelun jälkeen Wunderlich käveli portaille, ja kompastui auki jääneisiin kengännauhoihin lyöden päänsä kiviportaikkoon. Tämä traaginen onnettomuus vei maailmalta hienon äänen. Voidaan hyvin sanoa, että kuollessaan Wunderlich oli vasta kipuamassa uransa korkeimalle huipulle, ja tällä olisi ollut vielä vuosien ajan paljon annettavaa musiikkimaailmalle. Wunderlichin jälkeen vasta Jonas Kaufmannia voidaan pitää tämän veroisena saksalaisena tenorina, tosin vertailu ei ole aivan korrektia, koskapa Kaufmannin sinänsä moneen taipuva ääni on perusolemukseltaan dramaattisempi.