torstai 21. heinäkuuta 2016

Levyarvio: Richard Wagner - Siegfried (Sormussarjan osa III, levytetty 1982)

Puolalaissyntyisen saksalaiskapellimestari Marek Janowskin johtama "DDR-Ring" vuodelta 1982 on hieman erikoinen tapaus Nibelungin sormuksen kokonaislevytysten joukossa. Outoa kyllä, vaikka kyseessä onkin alun perin osin itäsaksalainen tuotanto, on se ensimmäinen digitaaliäänitys koko teoksesta. Mikä kenties vielä oudompaa, setti on kestänyt hyvin aikaa, ja siksipä onkin vain kohtuullista, että tästä fyysisestikin melko hulppeasta lootasta valikoitui arvioitavaksi tetralogian kolmas osa, Siegfried. Itseäni on muuten huvittanut aika lailla, että produktiossa laulaneista artisteista löytyvät myös tosielämän Siegmund ja Siegfried, näistä tosin vain bassobaritoni Siegmund Nimsgern on mukana kolmannessa oopperassa Alberichin osassa. Alun perin lavastemiehenä oopperassa aloittanut Siegfried Jerusalem on muuten joskus laulanut nimikkoroolinsakin... Tässä René Kollon sankari Siegfried on varsin pätevästi tulkittu tasalaatuinen rooli, mutta olen kuullut parempiakin. Esimerkiksi miekan takomiskohtauksessa Kollo vähän jarruttelee. Theo Adamin Wotan, joka esiintyy Vaeltajana pärjää niin ikään yllättävän hyvin, vaikka Adam onkin tässä jo ehdottomasti uransa ehtoopuolella. Aavistuksenomaista huojuntaa tämän äänessä nimittäin on. Tämän Siegfridin koomisin hahmo on epäilemättä Peter Schreierin esittämä kiero Mime, jonka tulkinta on kyllä eläytyvä ja kiistatta dramaturgisia aspekteja korostava, mutta itse pidän kyllä asteen perinteisemmästä laulannasta. Schreier on suorituksessaan mennä vaarallisesti ylinäyttelemisen puolelle, mikä on paljon sanottu kun kyseessä on sentään studioversio. Toisaalta Mimen osaan kuuluu tietty poukkoilu. Jeannine Altmeyerin Brünnhilde on pätevä, joskaan ei aivan ykkösluokan suoritus.

Janowskia on kapellimestarina syytetty yleensä siitä, että hän ei uskalla ottaa orkesterista tarvittaessa kaikkia hevosvoimia irti, vaan vähän siloittelee kaikkein ronskimpia wagneriaanisia ryöpsähdyksiä. Toisaalta tässä on se etu, että teoksen musiikin kauneus pääsee näin paremmin esiin, minkä myös Siegfried hyvin todistaa. Eikä dresdeniläisten soitossa mitään vikaa varsinaisesti olekaan, päinvastoin. Janowski ei  hötkyile, vaan on rauhallisemman menon kannalla, mutta ottaa kyllä kierroksiakin silloin kun tarvitaan. Ehkä kuitenkin se Wagnerin musiikin paikoin vaatima monumentaalisuus jää välillä uupumaan. Tämä kritiikki on kuitenkin siinä mielessä samantekevää, että Janowskin viehätys piilee juuri erilaisessa, silti yleispätevässä ja selkeässä tulkinnassa, joka sattuu vielä olemaan erinomaisesti Dresdenin Luukaskirkossa äänitetty. Siegfriedissä minua viehätti erityisesti orkesterin hyvin selkeä kokonaissävy, joka oli tummahko ja kenties ihan hiukkasen verhoutunut, mutta etenkin vaskissa oli mukavaa muhevuutta, eivätkä jousetkaan soinnin puolesta kauas taakse jääneet. Janowskin settiä saa myös  nykyään aika edullisesti kompakteina kiekkoina, mikäli sattuu löytämään. Pisteet myös siitä että tästä löytyy painettu paksuhko librettovihkonen joka oopperalle erikseen, mikä on nykyään todella harvinaista. Jos siis Solti korostaa draamaa, Karajan kokonaisuutta, Furtwängler laulajia, niin voisi kai karkeasti samaan syssyyn yleistää, että Janowski panostaa orkesterin soinnin yleispätevään kauneuteen.



Marek Janowskin keveämmän soundin syyksi on yleisesti arveltu maestron erikoista johtamismetodia, jossa  tahtipuikkoa pidetään suussa.

Tarinana Siegfried jatkaa siitä mihin Valkyyriassa jäätiin, mutta tähänkin oopperaan on ollut pakko lisätä "tapahtunut edellisessä jaksossa" -osio, tällä kertaa homman hoitavat Wotan-jumala ("Vaeltajana") ja Mime kyselemällä kolme kysymystä toisiltaan. Näiden vastausten avulla sitten nivoutuu yhteen suurin piirtein kaikki se, mitä kahdessa aiemmassa oopperassa on tapahtunut. Siegfried oli myös tavattoman työläs säveltäjälle, häneltä kesti peräti kaksitoista vuotta viimeistellä teos haluamakseen, tämäkin saattaa selittää miksi tämä osio kuulostaa vähän päälleliimatulta (ja kieltämättä puuduttavalta, mikäli teos on tutumpi). Niin tai näin, itse sanoisin, että Siegfried on draamana piirun parempi kuin edeltäjänsä, mutta vain siksi että nyt ollaan tekemisissä niin Reininkullan kuin Valkyyriankin tapahtumien kanssa, ja tarinaan syntyy jatkumo. Neliosainen musiikkidraama huipentuu viimeisessä osassaan, mutta Siegfried pohjustaa tämän tien Jumalten tuhoon komealla tavalla...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti