Minkälainen elokuva saadaan aikaiseksi, jos tuottajana on Disney, ohjaajana sivuosien näyttelijänä paremmin tunnettu Bill Paxton ja aiheena likimain sata vuotta sitten pelattu golf-turnaus? Näiden tietojen perusteella tuskin kannattaisi mokomaa vaivautua edes katsomaan. Omituista kyllä, ennakkoluulot kannattaa unohtaa, sillä The Greatest Game Ever Played ('Kaikkien aikojen peli') onnistuu olemaan hyvinkin viihdyttävä elokuva, joka jopa sai minut, joka golfista lajina en mitään ymmärrä katsomaan sitä taas televisiosta, muutenkin kuin unilääkkeenä. Sitä luulisi helposti, että yleisesti varsin tylsänä televisiolajina pidettyä golfia ei saisi draamaelokuvan aiheeksi taivutettua, mutta kyllähän se onnistuu.
Elokuva kertoo vuoden 1913 Massachusettsissa kisatun U.S. Openin suuresta sensaatiosta, eli siitä kuinka paikallinen vaatimattomista oloista lähtöisin ollut, aiemmin mailapoikana toiminut nuori amatööri Francis Ouimet nousi vasten kaikkia ennakko-odotuksia kisaamaan voitosta tuon ajan parhaimpana pidettyä pelaajaa, Englannin Kanaalinsaarilta lähtöisin ollutta Harry Vardonia vastaan. Itse asiassa myös Vardon oli alkujaan köyhistä oloista, ja taidoillaan nousi lajin suuruuksiin, mutta englantilaisen luokkayhteiskunnan raja-aidoista tämäkin joutui syntyperänsä vuoksi kärsimään. Elokuvan alussa näytetään, kuinka Vardon lapsena herää kotimökissään Jerseyn saarella ulkoa kuuluviin ääniin. Joukko korkeissa silinterihatuissaan ja viitoissaan käyskenteleviä viktoriaanisen ajan herroja mittailee maata, ja eräs heistä sanoo pojalle, että tähän raivataan golfkenttä. Kun Vardon kysyy, mitä golf tarkoittaa, yksi ylhäisistä herroista vaivautuu vastaamaan: "Golf on herrasmiesten peli, se ei ole sinunkaltaisiasi varten." Ja nakkaa pojalle kolikon. Kotitalo revitään maan tasalle, ja Vardon perheineen siirretään muualle.
Vaikka Disney-elokuvasta puhuttaessa ei tiettyä ylisentimentaalista maalailua onnistutakaan kokonaan välttämään, ei Kaikkien aikojen peli kuitenkaan tähän kaadu. Se ei yritäkään käsitellä golfia viileän analyyttisesti ja pikkutarkasti, vaan on paitsi onnistunut ajankuva, myös kertoo maallikollekin lajiin liittyvistä suurista tunteista ja kilpailun jännityksestä. Epäilemättä suuri ansio elokuvan onnistumisesta kuuluu lähes kautta linjan hyville näyttelijäsuorituksille, joista onnistunein on mielestäni maineikkaassa Old Vicissä koulutuksensa saaneen, pikkuosista tunnetun Stephen Dillanen vähäeleisesti tulkitsema viilipyttymäinen mestari Harry Vardon. Ja onhan tuo tosiaan herrasmieslaji, kun viheriöllä on elokuvan mukaan tuohon aikaan saanut piippuakin poltella... Francis Ouimet'a näyttelevä Shia LeBouf on enemmänkin tuollainen teinityttöjen mieleen oleva kiiltokuvapoika, mutta pärjää silti toisessa pääroolissa kohtalaisesti. Parituntinen elokuva ei oikeastaan laahaa missään vaiheessa, ja onnistuu myös välttämään pahimmat siirappilammikot, joten kyllä sen varsin mielellään kaiken turruttavan väkivaltaviihteen lomassa katselee. Mainittakoon muuten, että aivan elokuvan kaltainen urheiludraama ei alkuperäinen kisa sentään ollut, se ratkesi nimittäin ennen kuin loppumetreillä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti